sunnuntai 3. elokuuta 2014

Kirkko

Meidät vihittiin Katariinan kirkossa. Kirkko oli juuri sopivan kokoinen meidän  50 hengen hääseurueellemme, ja mikä parasta kiven heiton päässä juhlapaikastamme.

Jännitys oli kova meillä molemmilla. Sulhanen jännitti koko häissä eniten(jo häiden suunnittelu vaiheessa juuri tuota alttarin edessä olemista. Itse jännitin eteisessä suljettujen ovien takana isäni kanssa.

Yksi asia mitä jännitin kovin oli häämarssimme. Olimme sopineet musiikista kanttorin kanssa puhelimessa. Sulhasella ei ollut mielipidettä musiikista, mutta minä ehdottomasti halusin Christina Perrin kappaleen "A Thousand Years". Mistään en kuitenkaan löytänyt kyseisestä laulusta urkuversiota. Eteisessä odottaessani jännitin ja vähän kauhulla odotin musiikin alkua. Entä jos se olisikin kuulostanut aivan hirvittävältä urkuversiona!?.

Kun ovi avattiin ja musiikki alkoi soida olisin voinut alkaa vollottamaan täyttä kurkkua. Mitään yhtä kaunista musiikkia en ole eläessäni kuullut. Sitä tunnetta en unohda ikinä kun isän käsivarressa kuljen kohti tulevaa aviomiestäni. Laulun sanat soiden mielessäni. 

"Heart beats fast
Colors and promises
How to be brave?
How can I love when I'm afraid to fall?
But watching you stand alone,
All of my doubt suddenly goes away somehow.

One step closer

I have died every day waiting for you
Darling, don't be afraid I have loved you
For a thousand years
I'll love you for a thousand more"


Parempaa pappia emme olisi voineet toivoa meitä vihkimään. Pappi puhui kauniita sanoja rakkaudesta ja meidän perheestä. Hän puhui myös meidän lapsestamme eli rakkaasta koirapojastamme. Saimme myös hyvät naurut papin vitsaillessa meidän Xboxin peluusta. Lopuksi vielä saimme muistoksi vihkipuheemme tulostettuna. 

Lisäksi kirkossa oli tiedossa isäni häälahja meille. Hän oli pyytänyt vanhan ala-asteen opettajani laulamaan meille kitaran kanssa laulun "Auringon lapset".


"Syömmet linnoihin unelmien kiitää 
niin korkeana onnen hymni soi"
"Heillä aartehena kalliina on lempi rajaton.
Kaksi onnellista lasta auringon."





lauantai 2. elokuuta 2014

Häiden lopullinen budjetti!

Meidän häiden lopullinen budjettilaskelma on nyt lisätty tuonne ylös ↑ . Ihan alle 2000 euroa ei loppusummasta tullut, mutta hyvin lähelle päästiin. Lopullinen summa häille, hääkirppiksen jälkeen, oli 2238€. :) Ja tähän summaan tosiaan kuului myös sormuskin eli kaikki muu paitsi häämatka.

Olen kyllä iloinen ja ylpeä itsestäni (ja tottakai miehestäni, joka oli ainakin henkisenä tukena koko ajan), että pystyimme järjestää unelmien päivän pienellä rahalla. Vaivannäköä se tottakai vaati, mutta vaikka olisimme lisänneet 10 000 euroa vielä budjettiin, ei päivästä olisi voinut tulla yhtään sen ihanampi ja täydellisempi, kuin se oli! Ja vieraat, jotka kuulivat budjetistamme eivät vieläkään usko sen pitävän paikkansa. :)


keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Piiitkästä aikaa...

Ensimmäinen vuosipäivä takana! Omat vuosi sitten vietetyt häät siis vahvasti mielessä, ja vihdoin nyt lomalla tuntuu, että olisi oikeasti aikaa taas päivittää blogia.

Vuosi sitten häiden jälkeen fiilis oli mitä mahtavin ja useamman kuukauden kuljin hymyssä suin tuijotellen vain sormuksiani. Vaikka hää-aika oli mitä ihaninta aikaa, paluu arkeen oli syksyllä raadollisen todellinen. Todella tuntuu, että tämä kesäloma on nyt ainut hetki koko menneenä vuotena kun ehdin edes ajatella blogia. Tarkoituksena olisi siis nyt saada väsättyä tänne pientä koostetta meidän häistä.

Lisäksi blogia sai minut päivittämään pienoinen niin kutsuttu "post-wedding blues" -tunne. Omat häät on jo takana ja kaikilla muilla vasta edessä. Nyyh! :,( Tulee ihan tyhmä olo, mutta en voi tunteilleni mitään.


Onko kellään muulla ollut samanlaisia tuntemuksia kun minulla ja Monicalla?

torstai 8. elokuuta 2013

Blogin oma hääkirppis avattu.

  Blogini oikeasta yläreunasta löydät nyt hääkirppiksen! 

  Käy tekemässä löytöjä ja tsekkaamassa upeat tuolinhuput. Samalla voit etukäteen käydä vähän kurkistamassa miltä meidän juhlatila on näyttänyt!

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kimppuni! ♥

  Ensimmäinen oikea hääpostaukseni ja sen aloitan ihanasta kimpustani, joka oli rakkautta ensi silmäyksellä.

   Hää-aamun ensimmäinen asia oli kukkien nouto Turun Fiorista. Voin lämpimästi suositella kyseistä kukkakauppaa kaikille Turun seudun morsiammille. (Ja vinkkinä vielä, että CityShopparissa on ainakin viimeiset kaksi vuotta ollut tarjous hääkukista.

   Sulhaselle ja bestmanille oli tilattu vieheet, jotka bestman tuli noutamaan minulta aamupäivällä. Bestmanien vieheet olivat neilikasta ja harsokukasta, kuten sulhasenkin, mutta sulhasen vieheessä oli vielä freesiaa tuomassa näyttävyyttä.


   
Oman kimppuni kuvat puhukoot puolestaan. :)



  Häiden jälkeen halusin kimpusta pysyvän muiston ja omasta mielestäni siitä tuli ihan kiva kuivattuna. Paitsi, että nyt kun katsoo tuohon tuoreeseen kimppuun verrtattuna tässä, niin kuivakimppu näyttää ihan kuolleelta ja kuihtuneelta. :P No mutta kun ei ole mitään mihin verrata niin kauniilta se keittiön pöydällä näyttää.




maanantai 5. elokuuta 2013

Häiden jälkeinen stressi ja hääkirppis

   Oli ihanaa, että en sen pahemmin kärsinyt stressistä häitä suunnitellessa. Heti häiden jälkeen häämatkalta palattua se sitten alkoi! Tässä tuhat sata asiaa nyt tapahtuu kerralla ja puun takaa tulee koko ajan uusia yllätyksiä! Eniten ärsyttää, että kaikki muu vie täysin kaiken aikani enkä pääse ollenkaan nauttimaan häiden jälkeisistä fiiliksistä! :(
  Nauttisin niin, että saisin rauhassa keräillä vierailta hääkuvia, lajitella niitä, kirjoittaa niiden pohjalta ihanasta päivästämme blogipostauksia, tehdä rauhassa hääalbumia jne. No, mutta pikku hiljaa hyvä tulee ja ehkä parempikin niin, että häämuistelut venyvät eivätkä ole sitten heti kerralla ohi.

  No jotain häihin liittyvää olen kuitenkin ehtinyt tehdä eli olen alkanut laittaa meidän häätarvikkeitamme myyntiin. Tällä hetkellä blogissanikin esiteltyjä koristeita löytää naimisiin.infon foorumilta: hääkirppis (kuvien näkemiseen täytyy olla kirjautuneena) sekä facebookin hääkirpputori ryhmästä. :)
Tännekkin tahtoisin oman kirppis osion pystyttää, mutta jahka vain kerkeän...

lauantai 3. elokuuta 2013

Terveiset Alanyan (super) helteistä!

  Pari päivää sitten ollaan kotiuduttu ihanalta ja niin rentouttavalta häämatkalta. Matka ylitti kaikin puolin kaikki odotukset. Ja se on varma, että Turkkiin palataan vielä uudestaankin. Tässä "pieni" matkakertomus.

Päivä 1.

 Turkin termanaalin ovista ulos astuessa lämpöaalto pelmahti heti kasvoille ja puolen minuutin bussille kävelyn aikana pitkissä housuissa jalat kärventyivät. Tästä alkoi sitten viikon loma +40c lämpötilassa! Perillä meitä oli vastassa Tjäreborgin opas, joka iloisesti suomenkielellä toivotti meidät tervetulleiksi Turkkiin. 16-vuotiaana viimeksi olen ollut valmismatkalla, mutta voin kyllä häämatkaksi pakettia suositella. Oli ihan kiva kun ei vaihteeksi tarvinnut itse huolehtia mistään ja saimme keskittyä vain toisiimme. :)
 Matkalla hotellille pysähdyimme huoltoasemalle, jonka pihalla saimme nauttia kauan odotetut ensimmäiset turkkilaiset kebabit! Ja mikä pettymys se olikaan. Tässä vaiheessa voin jo kertoa, että me koko viikon yritimme metsästää hyvää kebabbia Turkista siinä onnistumatta! :o Eli jos haluaa parasta kebabbia niin kannattaa matkustaa Turun Arezzoon.
 Hotellille saavuimme 12 tunnin matkustuksen jälkeen ja meitä odotti ihana romanttinen bungalow omilla munakoiso- ja vesimeloniviljelmillä. Alakerran naapureina meidän bungalowimme alla asusti kissaemo ja kaksi poikasta.
 Rannalle kävelymatkaa hotellilta oli 300 metriä ja loppu ilta vietettiin isoissa aalloissa leikkien.



Päivä 2.

  Toisena päivänä koimme hamamin eli turkkilaisen saunan. Kaikille, jotka joskus Turkkiin suuntaavat, suosittelen ehdottomasti aloittamaan loman tällä! Ja Alanyassa Harem Hamamia. Arkihuolet unohtuvat varmasti!
  Hamam alkoi suolahuoneella, jota seurasi hyörysauna ja siitä sitten tavallinen suomalainen sauna. Saunan jälkeen peseydyimme vaahtokylvyssä ja saimme myös mutakylvyn. Kaiken tämän jälkeen meidät vietiin pesuhuoneeseen, jossa ohjattiin marmorisen tason päälle makaamaan. Pesijä kuori ihon päästä varpaisiin ja pesi vielä vaahdolla. Olo oli kyllä kuin prinsessalla. Koko hoito loppui vielä kasvonaamioon ja tunnin kuumakivihierontaan.





  Loppuilta menikin kaupunkiin tutustuessa. Ja tottakai ilta uinti omalla Itäisellä rannalla.


Päivä 3.

  Perjantai oli ensimmäinen kunnon rantapäivä. Menimme ensimmäisen kerran lännen Kleopatra-rannalle, joka oli hieman parempi kuin meidän Itäinen ranta. Täällä vesi oli kirkkaampaa ja hiekka hienompaa. Erikoista Turkin vesissä oli se, että veden lämpötila vaihteli päivittäin! 
  Iltapäivällä suuntasimme ostoskeskukseen. Bussilla liikkuminen Alanyassa oli todella helppoa ja halpaa.

Päivä 4.

 Koko launatai päivän vietimme koskenlaskuretkellä. Itse olen koskea laskenut aikaisemmin Austraaliassa ja pakko sanoa, että vähän kevyempi oli tämä Turkin versio. Mutta ihana, hauska ja ikimuistoinen päivä meille kyllä tuli!


Päivä 5.

  Aamupäivällä lähdimme laitesukellus retkelle. Tämä oli loman ensimmäinen  pettymys. Itse laitesukeltaminen oli aivan ihanaa! Retkeen kuului kaksi sukellusta ensin 4 metriin ja sitten 8 metrin syvyyteen.

 

  Muuten retki oli aivan hirveä. Paatti oli pieni tonnikalapurkki, jossa ei päässyt edes kunnolla varjoon. Itse sukellukset kestivät n. 3 tuntia, mutta paatilla hengattiin kuitenkin tekemättä yhtään mitään monta monta tuntia. Lounaaksi saatiin kylmiä makarooneja ja kuivaa kanaa. Mutta mikä loma se olisi jos kaikki menisi nappiin! :P

 Ilta otettiin rennosti shoppaillen basaareissa ja pelaten minigolfia.

Päivät 5. ja 6.

  Viimeiset päivät nautimme rannoista ja tutustuimme kaupunkiin.
Kävimme ensimmäisen kerran suhteemme aikana yhdessä hienosti syömässä hienossa ravintolassa. Viimeisenä iltana käväisimme Alanyan yöelämässä.

  
  Tätä näkyä tulee ikävä!