lauantai 11. elokuuta 2012

Pohdintaa pitopalvelusta

  Nyt kun vinkimisaika on varattu kello viideltä, aloin uudestaan miettiä pitopalvelun tarvetta. Jos juhlat alkavat kuuden maissa ei kunnon ruokatarjoilua todellakaan tarvita. Pitopalveluun menee tuhottomasti rahaa. 700 eurolla saisi esim.  vain salaatin, piirakan ja kakun. Tämä on mielestäni aika nihkeää. Tähän sitten vielä tarjoilijoitten palkat päälle Ei hyvä!
  Nyt olen uudelleen kallistunut siihen, että ruuat tehdään itse. Kakku tilattaisiin muualta ja tarjoilijat palkattaisiin erikseen. Jos esim. tutun tuttut saisi töihin 10e/tunti tai sitten kysellään jostain vuokravälitysfirmoista.
  
  Itse tehdyn ruuan idea alkoi taas kyteä, kun mies sanoi haluavansa ehdottomasti karjalanpaistia ja anoppi oli sanonut, että ehkä olisi valmis sen tekemään. Aloin miettiä, kuinka moni pitopalvelu suostuu siihen, että heiltä tilataan hikinen piirakka ja muut ruuat on itse tehtyjä. Eipä varmaan kovinkaan moni. Ja jos suostuisivatkin, niin silti he laskuttaisivat siitä piirakasta ja sitten vielä tarjoilijan palkat sun muut kulut. Tästä syystä siis omat ruuat ja tarjoilijat palkataan erikseen!

  Tässä hieman kasattuna muutamia ideoita mitä meidän häissä voitaisiin tarjota:

-salaatti (salaatti, tomaatti, kurkku, viinirypäle, aurinkokuivattutomaatti, juusto)

-lihapullia/kasvispullia
-karjalanpaisti
-perunat

-karjalanpiirakat
-patongit
-tuorejuustot

-kakku
-keksejä

Juomat:

-limppareita
-kotikaljaa
-maitoa
-vettä



  Meille on tulossa myös herkkubuffet:

-karkkeja
-sipsejä
-popcornia
-suolatikkuja

"Tänään on juuri oikea aika
muurahaisen lentää kuuhun
ja tehdä siellä semmoinen taika
että namusia sataa suuhun"

- Veikko Honkanen
Tiitiäisen satupuusta 

 

2 kommenttia:

  1. Yleensä (käsittääkseni ainakin) pitopalvelun hinnoissa on kaikki kulut sisällytettynä menuhintoihin. Eivät laskuta siis erikseen tarjoilijoiden palkkoja teiltä vaan siksi menujen hinnat ovat "korkeita", koska niiden pitää sisältää kaikki tilaisuudesta aiheutuneet kulut :)

    VastaaPoista
  2. Noista paikoista, mistä itse olen kysellyt ja lukenut, niin ainakin velottavat erikseen vielä tarjoilijoista ja mahdollisesta astiavuokrasta. Eli korkeat menu-hinnat eivät riitä! :D

    Varmaan riippuu kyllä ihan siitä mistä tilaa ja löytysi tälläinenkin paikka, jos vaan viitsisi etsiä. Itse olen tullut vaan siihen tulokseen, että pienemmällä vaivalla pääsen kun teen yksinkertaisen menun itse kaasojen avustuksella kun metsästäisin hyvää pitopalvelua! x)

    VastaaPoista