sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Koira mukana häissä

  Meille on alusta asti ollut selvää, että häät järjestetään sellaisilla ehdoilla, että pikkuinen koira vauvamme (vaikkei se oikeasti mikään vauva enää olekkaan) pääsee mukaan juhliin. Koirulimme Paavo on luonteeltaan yltiösosiaalinen ja rakastaa ihmisiä. Ja kaikissa juhlissa on tähän asti ainakin ollut aina kuin kotonaan ja nauttinut juhlatunnelmasta sekä huomiosta. Ja varasuunnitelma hoitopaikasta on suunnitteilla, jos huomaammekin, että jostain syystä Paavo ei viihtyisikään tai jos väsy iskee eikä pystykkään juhlissa rentoutua.

  Luonnollisesti myös sitten haluamme, että koiruli tulee mukaan virallisiin hääkuvakuvauksiin. Haluaisin ainakin yhden hyvän hääkuvan meistä kahdesta, yhden meistä kolmesta perheenä.  Sen lisäksi vielä morsian ja koira sekä sulhanen ja koira kuvat.

  Yllättävän vähän netistä loppujen lopuksi löytyi kuvia koirista mukana häissä. Tai sitten en vain osannut hakea. Muutamia ihania inspiraatiokuvia kuitenkin löytyi. :)

Tämän idean voisin kopioida meidän häihin suoraan.





  Suomalaisista häistä en löytänyt vastaavanlaisia kuvia kuin yhden.
Black. bling. white. -blogin  Tanjalta löytyy ihana hääkuva koirien kera.

Kuva: Katri Tamminen

  Tämä koiran mukaan ottaminen häihin tai edes siihen hääkuvaan, on taas sellainen aihe, mitä ei todellakaan kannata lähteä googlailemaan, jos jotain asiallista tekstiä aiheesta siis etsii. En voi käsittää miten jollekkin täysin tuntemattomalle ihmiselle voi olla ongelma jos joku omiin häihin tai hääkuvaan on ottamassa lemmikkiään mukaan. En itsekkään ikinä mihinkään 100 hengen megabilehäihin koiraamme ottaisi. Tai jos tietäisin, että koira ei tilanteesta nauttisi. Mutta niin kuin sanoin, meillä häät on suunniteltu niillä ehdoilla, että voimme ottaa hauva-vauvamme mukaan. 

Taas kerran noita keskustelufoorumien kommentteja lukiessa on pakko ihmetellä, että mitä väliä sillä on muille mitä jotkut omissa häissään tekevät? :D 


10 kommenttia:

  1. Hehee, ne on niitä ihmisiä jotka eivät muutenkaan koirista pidä, uskoisin. Ei kannata lukea juttuja tai ainakaan niistä välittää. Ihme touhua. Meillä ei ole lapsia mutta rakkaat ja kuvaukselliset koirat, joten tokihan me haluttiin perheenjäsenet mukaan kuvaan! Kiitos sulle <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellesi ihanasta inspiraatiokuvasta! :)

    Ei tosiaan kannata välittää! Menisi elämä aika hankalaksi jos yrittäisi elää miellyttäen jokaista suomi24-, vauvafoorumilaista, tms. :P

    VastaaPoista
  3. Oi, ihanaa! Itse mietin koiran ottamista mukaan häihin mutta luulen, että siinä olisi meidän tytölle vähän liikaa ihmisiä ja liikaa hässäkkää, stressaantuisi vain. Meidän tyttö on todella tarkka minusta ja iskästä. Mutta mukaan hääkuviin ottaminen olisi kyllä huippua! Pitääpä ottaa mietintään :)

    VastaaPoista
  4. Joo kyllähän tuo vaatii koiralta juuri tietynlaista luonnetta, että sen mukaan uskaltaa ottaa. Muuten voi tosiaan tulla koiralle aivan turhaa stressiä.
    Hääkuvaan mukaan ottamiseen ei onneksi vaadita koiralta kun söpöä ulkonäköä! ;)

    VastaaPoista
  5. Itsekin haaveilen meidän pikkuisen osallistumisesta jotenkin häihin. Hän kyllä varmasti viihtyisi juhlissa, mutta harmi kun ravintolaan ei näitä karvapalloja saa viedä. :D Hääkuva ja hääkakun koriste (jos jostain sellaisen löydän!) ovat varmaan ainoa tapa osallistaa pikkuisemme häihin. Haaveilin aluksi siitä, että Luca voisi tuoda sormukset kirkossa, harmi ettei se onnistu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nykyään lain mukaan saa karvapallot kahvilaan/ravintolaan viedä, jos se vain ravintolan omistajalle on ok. ;)

      Poista
  6. Nuo on niin ihania kuvia! Meillä ei koiruli voi tulla mukaan juhliin, juhlapaikalle ei saa viedä eläimiä ja meidän Papu (hih, teidän koiran kaima oikealta nimeltään) ei kestäisi ollenkaan sellaista hässäkkää. Kuvauksiin hän kuitenkin tulee mukaan, ainakin muutamat poseerauskuvat haluan meidän pikkuisesta perheestä, ja tulee hän varmaan vilkkumaan myös joissakin aamuisissa valmistautumiskuvissa :)

    VastaaPoista
  7. En tiedä millaiseen kommentointiin viittaisit.. mutta. Itse olen ainakin eräälle kommentoinut, että kannattaa vielä miettiä sitä koiran juhliin ottamista, ja nimenomaan siksi, että koirat ovat minulle tärkeitä ja olen pyytänyt ajattelemaan koiran parasta. Maailmasta löytyy myös valitettavan paljon koiranomistajia, jotka väittävät, että koira viihtyy oikein hyvin vaikka bileissä, kun todellisuudessa se luimistelee kännisiä karkuun ja selvästi stressaa ravaamista, vieraita, musikkia, juomista... Tai että koiran voi ottaa isoihin juhliin "pyörimään vieraiden iloksi", kun todellisuudessa reppana yrittää löytää vain rauhallista nurkkaa. Näin kärjistetysti. Koiran luonteen mukaan siis arvio, viihtyykö yksinään, millainen on vieraiden kanssa, onko emännän perään paljon, osaavatko vieraat käsitellä koiraa jne.

    Sellaista en taas ymmärrä yhtään, että koiraa ei saisi ottaa esim. kuviin mukaan, koska se on "vain" koira. Koira on jollekulle oikea perheenjäsen ja ansaitsee paikkansa ehdottomasti kuvissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se piti vielä sanoa, että oikein kivoja kuvia löytyy ainakin hakusanalla "engagement photos with dogs" :)

      Poista
    2. Sellaiseen ala-arvoiseen koiraihmiset ovat idiootteja kommentointiin viittasin.
      Tuo on kyllä niin totta, että monet eivät todellakaan ajattele koiran parasta tai eivät sitten vaan tunne koiraansa tarpeeksi hyvin. Itsekkin olen sellaisissa bileissä ollut, missä talo täynnä kännisiä ja koirat silmin nähden ahdistuneina jaloissa pyörimässä. :(

      Tosi hyviä pointteja listasit. Meilläkin pitkään mietittiin ja läpi käytiin kaikki vaikuttavat tekijät ennen kuin päätös tehtiin. :)

      Poista