perjantai 1. maaliskuuta 2013

Yksinkertainenko kaunista? Vai näyttävämpi..?

  Koen olevani siitä erikoinen morsian (kun muita hääbloggaaja morsiammia ajattelen), että hääkengät eivät hirveästi ole jaksaneet minua kiinnostaa. Kaikki muu pukeutumisessa on minulle paljon  tärkeämpää. 

  Olin jo ajatellut ottaa vanhat vähän kulahtaneet vanhojentanssikenkäni käyttöön sellaisenaan kunnes sain idean antaa niille vähän "häälookkia". Uusi maalipinta peittämään kultaiset tikkaukset ja rumien narurusettien tilalle helmikoristeet.

  Kävin askartelukaupasta kysymässä nahkamaalia ja minulle suositeltiin Hobby Linen  Glanz Lack akryylimaalia (hinta 2,80€). Pakko kehua, että tämä maali ylitti kaikki odotukseni. Maali levittyi helposti, peitti hyvin, kuivui nopeasti ja sai kengät tuntumaan todella laadukkailta. Vanhoista kengistä tuli kuin uudet. :D

 Taaskaan näillä kuvaajan lahjoilla ei kuvasta oikein saa käsitystä kuinka paljon kenkien ulkonäkö oikeasti muuttuikaan.

  Halusin lisätä näihin kenkiin vielä pienen sinisen rusetin. " Jotain sinistä"   hoidettu. En kuitenkaan osaa päättää laitanko vain pienen rusetin vai vähän näyttävämmän.

  Nyt haluaisin blogini lukijoilta mielipidettä onko yksinkertainen kaunista vai voiko paljon olla koskaan liikaa?

1)

Tässä pelkkä pitsi lisäys

 2)

Tässä yksinkertaisin vaihtoehto

3)

Tässä satiininauhaa ja pitsiä

  Itse ehkä pidän yksinkertaisesta entiten. Tai sitten tuosta kaikista rönsyilevämästä. En osaa päättää..

Kertokaa te mielipiteenne? :)

8 kommenttia:

  1. Tosi kivat tuli kengistä! :) Mun silmää miellyttää tuo numero 2 eli yksinkertaisin.

    VastaaPoista
  2. Tulipa siistit kengät, näyttää ihan uusilta! Tuo ensimmäinen vaihtoehto on minun mielestä paras, ei liian yksinkertainen muttei liikaa sitä jotain.

    VastaaPoista
  3. mun mielestä tuo numero 2 oli paras.

    VastaaPoista
  4. Hienot kengät, hyvin freesattu! Minä laittaisin vaan yksinkertaisesti tuon pelkän sinisen rusetin. Simppelisti kaunis :)

    VastaaPoista
  5. 3 on kivoin, mut mä oonki rönsyilyvä :D

    VastaaPoista
  6. Oon nyt miettinyt asiaa moneen kertaan ja päädyin tuohon kolmoseen. Kokonaisuutena siistein ja juhlavin. Ja tuo sopivasti näyttävyyttä (:
    Tosi nätit kengät ja hienoa uusiokäyttöä!

    VastaaPoista
  7. Enpä ole nahkamaaliin ennen tutustunut. Näppärää. Ja numero 2. :)

    VastaaPoista
  8. Loistava idea! :) Minun silmää miellyttää eniten tuo numero 2.

    VastaaPoista